Blogin intressit ovat viime aikoina olleet enemmän tuolla puutarhan puolella, mutta nyt siirrytään sisätiloihin. Astutaan asuntovaunuun ja tarkastellaan asuntovaunun säilytysratkaisuja, ja tässä postauksessa nimenomaan vaunukeittiön säilytysongelmia. 

Me ollaan aloittelija tason karavaanareita ja opetellaan selviytymään sisämitoiltaan 2m x 4,3m asuntovaunussa. Toistaiseksi ollaan mahduttu tähän mini matkakotiin, ja jopa yhtä aikaa :D, vaikka ei olla kovin pieniä ihmisiä. Päätettiin tehdä säilytysratkaisut ja perustoiminnot heti alusta alkaen toimiviksi, jotta niistä ei ainakaan riitaa saataisi aikaiseksi. 

Asuntovaunussa toisen ihmisen toiminta ja liikeradat on t-o-d-e-l-l-a-k-i-n otettava huomioon. Jos toinen haluaa esim. avata oven (vaatekaapin, jääkaapin, wc:n…), on toinen todennäköisesti jollakin tavalla siinä edessä. Tai jos haluaa siirtyä vaunussa toiseen paikkaan, on asia ilmaistava ensin toiselle: “Minä oon nyt menossa tästä”. Näin toinen ymmärtää siirtyä pois tieltä vaunun toiseen päähän tai ainakin kääntyä sivuttain eli hoikentaa itsensä. 

Pienten tilojen sisustaminen on kiinnostavaa, ja asuntovaunun vähissä neliömetreissä haasteita riittää  Mies on järjestelmällinen ja tarkka ja minä olen esteetikko. Näistä ominaisuuksista on kyllä hyötyä vaunun järjestyksen pidossa. Ja mieskin on kyllä esteetikko, joten ratkaisuja mietitään useimmiten huolella. Tällaista jälkeä syntyy.

Minikeittiössä työskentelyä helpotettiin sijoittamalla alakaappiin Elfa vetokorit ja yleisliukukiskot. Kaapin perällä on jonkin verran tekniikkaa, joka määritteli korin sijainnin ja korkeusaseman. Korien + kiskojen mitta ja kaapin koko eivät ihan natsanneet, joten niitä ei noin vain napastukaan paikoilleen. Vasemman puolen liukukiskoista jouduttiin lyhentämään pari senttiä, jotta ne mahtuivat kaapin sisälle. Ja jotta korin leveysmitta saatiin natsaamaan kaapin sisämittaan, vasemman puolen kiskoissa ei voinut käyttää kiskokannattimia ollenkaan, vaan ne ruuvattiin kaapin runkoon suoraan. Oikean puoleisen kiskon kiinnittämisessä käytettiin kannattimia ja  kiskojen mukana tulevia sovitepaloja.

Ei ollut helppo tämäkään projekti. Oikean kokoisia tiheämpiä (eli mesh) koreja ei ollut rautakauppojen hyllyssä, eikä me ehditty/haluttu jäädä niitä odottelemaan tai tilaamaan, joten lainattiin sitten pari koria vaatehuoneen säilytysjärjestelmästä. Päätettiin napsia niiden tilalle korit kaupasta sitten, kun vastaan tulevat. Harmaat yleisliukukiskot haettiin Baukkari kaupasta Lundbergs:in mallistosta, koska Elfalla ei (tietääkseni) ole harmaita yleiskiskoja. Korinjakajat sentään löytyi tuurilla rautakaupasta, jossa ne sattuivat olemaan -30% poistossa, Jeee!

Laitoimme koreihin vielä jakajat, jotta tavarat on helpompi löytää ja myös siksi, että tavarat pysyvät paikoillaan ajon aikana. Korien pohjalle sujautettiin stopparimattoa, jotta astiat ei kolise tosiaan vasten ja jotta veitset eivät tylsisty osuessaan metallipintaa vasten. Koreihin on jakajien vuoksi helppo nakata myös paljon muuta tavaraa ajon ajaksi. 

.Vetokoreista löytyy myös kattilat, kahvipannu ja paistinpannut. Retkikattilasta saa kahvan irti, samoin paistinpannusta kahva taittuu pannun sisäpuolelle. Taittuva tai irrotettava kahva tuo tilaa ja käyttömukavuutta keittiöön. Pienehköt leikkuulaudat mahtuvat myös näppärästi vetokoriin paistinpannujen viereen. Vetokorin alle jää parin sentin tila, joten kiinteän hyllyn päällä voi säilyttää puhtaita keittiöpyyhkeitä ja luutuja.

Alakaappiin lattianrajaan mahtuu juuri sopivasti 6 l roska-astia ja mini-bioastia. Myös vaunun ovessa on roskis, joten vaunussa on nyt kohtuullisen toimiva jätteiden lajittelu.

.Lasi- ja keramiikka-astiat on pakattu läpinäkyviin muovilaatikoihin yläkaappiin ja väliin on sujautettu stopparimattoa. Esteetikko haluaa tietenkin lasiset/keraamiset astiat, vaikka näillä bensahinnoilla olisi järkevää vaihtaa suosiolla muoviin. Lautasissa tehtiin sentään myönnytys kevyemmälle ja kestävämmälle emalille. Lautasia säilytetään alakaapin vetokorissa.

Keittiön tason yläpuolelle sivulevyyn kiinnitettiin metallihylly, johon voi sujauttaa kevyempää tavaraa. Näin tasolle jää enemmän työskentelytilaa. Koukkuihin uppoaa paljon pientä päivittäisessä käytössä olevaa työvälinettä. Kaikki tasolla ja hyllyssä olevat tavarat sujautetaan ajon ajaksi kaappiin tai vetokoreihin.  

.


.Pistoke- ja säätöpaneelin kuori on metallia ja siihen sai näppärästi kiinnitettyä magneettikoukut. Toistaiseksi niissä on roikkunut avaimia, mutta koukut ovat käteviä myös keittiön pientavaran säilyttämiseen. 

Tällainen starttivarustelu saatiin kehiteltyä asuntovaunuun. Varmaan matkan varrella jalostuu vielä.

Lopuksi vielä superbonus vinkki! Tällainen kaunotar öljytölkki löytyi ruokakaupasta. Kaatonokan voi nostaa esiin tölkin sisältä ja siinä on kierteillä oleva korkki. Puolen litran koko on juuri sopiva pieneen keittiöön. Ja katsokaapa noita koristeluita tölkin kyljessä, kyllä silmä lepää! ;D

Sharing is caring! <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *