Nyt on taas yksi kesä hyvästeltävänä. On luovuttava lämpimästä ja valoisasta, avojaloin kulkemisesta ja linnunpoikasten lentoharjoitusten seuraamisesta. On mentävä taas läpi yhden tumman syksyn ja sitten vielä talven. 

Jotta kesästä luopuminen olisi helpompaa, on käännettävä ajatukset pimenevien iltojen ja sateisten päivien hyviin puoliin. Syksyllä on vähemmän siivottavaa, kun ei tarvitse kerätä pihalaatoilta kukkien terälehtiä tai kastella pihan kasveja. Myöskään pihakalusteiden pehmusteita ei tarvitse kantaa sisälle sateelta suojaan ja taas takaisin ulos. Syksyllä voi hyvällä mielellä loikoilla sisällä sohvalla katsomassa dekkarisarjoja (koko kauden yhteen menoon) ja kirjaakin voi lukea vaikka koko päivän viltin alla. 

Syksyllä on kiva tehdä myös erilaisia hilloja, joita maistellaan sitten pimeinä iltoina pannukakun ja vaniljajäätelön kanssa. Hillojen valmistaminen on mukavaa pilvisen ja sateisen päivän puuhailua. Kun sade ropisee ulkona ikkunapelteihin ja keittiössä tuoksuu hillojen marjaiset aromit, tulee aika kotoinen olo.  Sisällä valmistuu talveksi jotain hyvää ja makeaa, herkuksi rakkaimmille ja itselle. 

Kaupallinen yhteistyö Heirol kanssa. Artikkeli sisältää mainoslinkkejä, mainoslinkit merkitty *- merkillä. 

Marja-aronia on siitä hauska kasvi, että se tekee marjat isoihin terttuihin ja niitä on helppo poimia kourallinen kerallaan. Ei tarvitse olla kovinkaan sinnikäs, että useampi litra marjoja on kerättynä. Meillä Marja-aronia pensaita on istutettu tontin rajalle, joten marja-apajat ovat lähellä. Marja-aronia on suosittu kasvi monien talonyhtiöiden pihoilla, joten marjoja saa poimia yleensä ilmaiseksi, kunhan sopii asiasta asukkaiden kanssa.  

Marja-aronia hillo (4 l valmista hilloa)

5l marjoja

1,5 dl vettä

1,25 kg hillosokeria

2 tl korianteria

1,5 tl inkivääriä

3 rkl sitruunan mehua

3 tl vaniljauutetta

Lasipurkkeja

Pese lasiastiat huolellisesti. Keitä kannet ja tiivisteet kiehuvassa vedessä. Lämmitä uuni 100 asteeseen ja kuumenna lasipurkit uunissa. Huuhtele marjat. Laita marjat ja vesi kattilaan, kuumenna. Laita hillosokeri höyryävään kattilaan ja sekoita. Lisää myös mausteet ja sitruunan mehu. Keitä 15 minuuttia sekoittaen välillä.  Jäähdytä hilloa noin puoli tuntia. Täytä  kuumat purkit hillolla ja sulje kannet välittömästi. Anna jäähtyä ja siirrä kylmään säilytykseen. 

*  Hillon valmistukseen tarvitset tarkoituksenmukaiset välineet. Nämä poiminnat ovat Heirol valikoimasta: Iso 10 litran kattila (tai monta pienempää kattilaa), reilunkokoinen lävikkö marjojen huuhtelemiseen, mittalusikat mausteiden mittaamiseen ja pannunalunen kuuman kattilan alustaksi. Hillokeitoksen sekoittamisen välillä kauhan voi laskea saarnista valmistettuun kauhapidikkeeseen. Se pitää tason siistinä ja tuo myös pientä luksusta keittiöön.

* Linkkien takaa löydät myös muita kauniita Heirol pientavaroita, kuten käytännöllisen tee/yrttihauduttimen. Teräksestä valmistetun teesihdissä on mielenkiintoinen mekanismi. Sitä tarvitaan viimeistään silloin kun ystäville tai kotiväelle tarjoillaan marja-aroniahilloa vohveleiden ja teen kera.

Hilloamisesta jäi ylimääräiseksi pari isoa lasipurkkia, joten taidan käydä lähimetsässä poimimassa marjat puolukkahilloon. Tässä aletaan nyt ihan syys-ihmiseksi! Vedetään kumisaappaat jalkaan ja punainen sadetakki päälle ja lähdetään marjastamaan. Metsään meneminen on muutenkin hyvä idea – ihan ympäri vuoden!

Seuraa Blogia

Facebook

Instagram

Sharing is caring! <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *