Viime viikonlopun vappusää oli raikas, joten vappuna ei juurikaan ulkoiltu. Eikä myöskään tehty meidän omia vappurituaaleja eli vappu piknikkiä ja moottoripyörillä kruisailua. Sen sijaan me luotiin kesäinen tunnelma terassin lasiseinien sisäpuolelle viirinauhalla ja hyvään kasvuun ehtineillä taimilla.
Viidakkokurkku, Hyasinttipapu, Daalia ja Kirsikkatomaatti vietiin lasituksen alle karaistumaan ja saamaan kokemusta pohjolan kesästä. Etteivät sitten säikähdä, kun ne siirretään loppusijoituspaikkaan pihalle. Voi raukkoja, eivät tiedä mihin vielä joutuvat. Kesätunnelman takia vietiin vielä aurinkotuolitkin ulos, vaikka ei niissä kyllä kukaan tarjennut istua. Mutta näyttivätpähän ainakin siltä, kuin olisi ollut hyvinkin lämmin päivä.
Näin me vähän huijattiin itseämme ja uskottelimme kesän olevan jo ihan lähellä!



Vaikka ulkona puhalsi kylmä merituuli, oli lasituksen alla välillä jopa paahteista. Keskipäivällä jouduttiin sovittelemaan jo hellehattuja ja siirtymään varjoisampaa paikkaan istumaan, mistä kyllä tuli mukava kesäinen fiilis. Eli aika hyvin me huijauksessa onnistuttiin!
Muutamia taimia leviteltiin myös olohuoneeseen somisteeksi. Lankaköynös saa toistaiseksi asustella tauluhyllyllä niin kauan, kunnes kesä ehtii tänne pohjanmaan perukoille. Lankaköynöksellä on villi kasvutapa ja herkkien rönsyjen vuoksi se on hyvin kuvauksellinen kasvi. Ja myös helppo kasvattaa. Kasvin pitäisi kestää kesällä paahdetta ja syksyllä kylmää.

Koska sää oli viileä, tuntui luontevalta sytyttää myös muutama kynttilä, vaikkakin miellän kynttilät yleensä enemmän syksyisen tunnelman luojiksi. Pitkät ja kapeat kruunukynttilät saivat jalustoikseen sekalaisen kokoelman kynttilänjalkoja ja lasipulloja. Hyvin mentiin näillä koristeilla tämä vappu. Eikä koristeita tarvinnut keräillä pois vapun jälkeen – saatikka heittää roskiin! Taimet vaan nosteltiin illalla takaisin sisälle ja viirinauha sai jäädä paikoilleen odottamaan oikeata kesää.


Viirinauha on tehty puuvilla- ja pellavakankaista, vinonauhasta ja tukikankaasta. Silitin tukikankaan vain toiseen viirin kangaspuoliskoista, ja pellavaan en laittanut sitä ollenkaan, joten vinoon leikatut reunat hieman venyivät ommellessa ja kiertyvät sitten ripustettuna vähän spiraalimaisiksi. Mutta pidän tästä rennommasta ilmeestä, vaikka se ei ollutkaan ihan suunniteltua :D. Kaavan viiriin saa helposti leikattua A4 paperista, kun noudattaa sen mittoja.

Seuraa Blogia