Viime keväänä tilasin puutarhalta Köynöskoristebataatteja (Lpomoea batatas) noin 10 cm korkuisina taimina ja kahdessa eri värissä, ‘Black’ ja ‘Lime’.
Taimet tulivat näppärästi pahvilaatikossa lähikaupan pakettiautomaattiin. Paketti oli tietenkin heti autossa avattava ja kurkistettava missä kunnossa kasvin alut ovat. Kun ei sitä tiedä vaikka nuo taimiressukat olisivat olleet nääntymäisillään janoon pakettiautomaatin pimeydessä :D.
Mutta ei hätää, nuo urhoolliset pikkutaimet saapuivat virkeinä ja elinvoimaisina perille tänne Pohjanmaalle, eivätkä olleet Postin kuljetuksesta moksiskaan. Taimet oli puutarhalla pakattu huolellisesti muovirasioihin, kukin taimi omaan pikku koloonsa ja sujautettu sitten napakkaan kuljetuslaatikkoon. Mikäs siinä oli niiden ollessa.
Kun taimet oli istutettu ruukkuihin, ei pariin viikkoon tapahtunut mitään, mutta sitten pikkuhiljaa pienet kasvit alkoivat ojennella varsiaan ja kasvattivat lisää lehtiä. Tässä kasvun alkuvaiheessa on tärkeää olla hoitamatta taimia hengiltä, nimittäin jos hoivavietti puskee liikaa päälle, saattaa helposti hukuttaa uinuvat taimet liiallisella kastelulla. Eli kannattaa lukea taimet toimittaneen puutarhurin kasvatusohjeet huolella läpi.
KASVATUSKALENTERI
13.4 Taimet saapuvat puutarhalta ja istutetaan pieniin kasvatusruukkuihin.
30.4 Taimet ovat n. 20 cm korkuisia
1.5-12.6 Taimet ovat lasitetun terassin alla karaistumassa ja totuttelemassa ulkoilmaan. Pakkasöinä taimet siirretään sisälle.
13.6 Taimien istutus isompiin kukkaruukkuihin, taimien korkeus on 30-50 cm.
11.8 Köynösbataateilla on pituutta 100-150 cm.
Puutarhurille joka spontaanisti tilaa ja kasvattaa kaikenlaista, tulee joka kesä sama ongelma eli kasveja on paljon enemmän kuin talossa on kukkaruukkuja. Kasveja sitten istutellaan loppuihin ruukkuihin tyyliin “kunhan ne nyt vaan saa pois käsistä “. Tässä yksi esimerkki sellaisesta “epätoivo iskee” istutuksesta. Ruukussa on kaksi Koristebataatin tainta (black ja lime), neljä samettikukkaa Strawberry Blonde ja yksi Hyasinttipavun taimi. Ja niinhän siinä kävi, että tämä vasemmalla kädellä istutettu ja hoidettu jämä istutus yllätti muhkealla kasvullaan. 🙂
Kasviruukkuja tulee monena kesänä siirreltyä pihassa eri paikkoihin. Sijaintia määrittää kyseisen kesän vallitsevat sääolosuhteet, eli saadaanko viikkoja kestävää hellettä vaiko sateita. Kasvit kannattaa istuttaa riittävän isoihin ruukkuihin, joissa multa pysyy pidempään kosteana, ja jotka vielä jaksaa siirtää tarvittaessa kasville suotuisampaan paikkaan: Aurinkoisena ja paahteisena kesänä puolivarjoon ja sadekesänä myrskyltä sekä sateelta suojaan katoksen alle.
Ruukkuja siirtelen myös sen mukaan, miten hyvin kasvit kasvavat. Jos joku istutus tuuheutuu komeaksi, sitä katselee tietenkin mielellään ja nostaa pihan paraatipaikalle. Jos kasvu on kituuttamista, saatan kokeilla ruukkua johonkin toisen paikkaan, jossa kasvit tulisivat paremmin esille. Tai sitten vain istutan kasvit uudelleen toiseen ruukkuun jonkun muun kasvin kanssa ja toivon, että niistä tulee paremmat kaverit.
Ihan puutarhaportin korkuisiksi köynöksiksi eivät Käynösbataatin taimet ainakaan täällä Pohjanmaan kesässä kasva, mutta ne ovat aivan ihastuttavia muiden kesäkukkien kaverina tuomassa istutuksiin runsautta ja koristeellisuutta. Ja jos tykkää yksinkertaisemmista istutuksista, menevät Koristeköynösbataatit kyllä yksistäänkin ainoana kasvina ruukussa.
Jos köynösten kasvatus kiinnostaa, voit lukea niistä lisää artikkeleista – – > Hyasinttipavun kasvatus viherseinäksi ja – – -> Vaatimaton Kelloköynös.